Michiganin ksylitoliohjelma
Michiganin laajan ksylitoliohjelman (1986-1995) tavoitteena oli tutkia professori Kauko K. Mäkisen johdolla ksylitolipitoisten, syljeneritystä stimuloivien tuotteiden vaikutusta karieksen ehkäisyssä. Tutkimusohjelma koostui useista kliinisistä kokeista ja laboratoriotesteistä, jotka suoritettiin Belizessä, Michiganissa, Ohiossa, Suomessa ja Eestissä.
Koehenkilöt olivat nuoria (kokeiden alussa 6-vuotiaita), aikuisia tai vanhuksia. Heille annettiin syljeneritystä stimuloivia tuotteita, lähinnä purukumia, eri pituisten ajanjaksojen ajan, aina kahdesta viikosta 56:een kuukauteen. Kokeiden tavoitteena oli arvioida pentitoli-heksitoli-teorian paikkansapitävyyttä karieksen ehkäisyssä. Tämän teorian mukaan pentitolit eli sokerialkoholit, joissa on viisi hydroksyyliryhmää kuten ksylitolissa, voivat olla kariologian kannalta tehokkaampia kuin heksitolit. Heksitolit ovat sokerialkoholeja, joissa on kuusi hydroksyyliryhmää kuten sorbitolissa.
Ksylitoli sorbitolia parempi vaihtoehto
Tutkimuksen kliiniset, sylkikemialliset ja mikrobiologiset todisteet osoittavat, että ksylitoli on tehokkaampi kuin sorbitoli karieksen ehkäisyssä. Kokeiden tulokset osoittavat myös, että ksylitoli on karieksen kannalta sorbitolia turvallisempi vaihtoehto.
Ohjelman tulokset antoivat lisätietoa luonnollisten, päivittäin käytettävien polyolien kariologisista ja suubiologisista vaikutuksista. Lisäksi tulokset osoittivat, että ksylitolipurukumin, ja joissakin tapauksissa ksylitolipastillien, käyttö on hyvä lisämenetelmä karieksen ehkäisyssä ja stabilisoinnissa kaikissa ikäryhmissä.
Viitteet: Isokangas,P., Alanen,P. Tiekso,J., Mäkinen K.K. Xylitol chewing gum in caries prevention: a field stydy in children. JADA 1988 117:315-320.
Hujoel P.P., Isokangas, P., Tiekso, J., Davis S., Lamont R.J., DeRouen T.A., Mäkinen K.K. A re-analysis of caries onset rates in a preventive trial using Poisson regression models. Journal of Dental Research 1994 73:573-579.
Pape H.R.jr., Mäkinen K.K. Verification and maintenance of dental explorer sharpness. Oper. Dent. 1994 19:221-223.
Hujoel P.P., Mäkinen K.K., Bennet C.A., Isokangas P., Isotupa K.P. Pape H.R. jr., Do caries explorers transmit infection within persons? An evalution of second molar caries onsets. Caries res. 1995 29:461-466
Belize Cityn purukumitutkimus
Täysksylitolipurukumin säännöllinen käyttö vähentää tehokkaimmin karieksen määrää
Belizen tutkimus oli ensimmäinen, jossa selvitettiin eri tavalla makeutettujen purukumien vaikutuksia vertaamalla niiden käyttäjiä sellaisiin, jotka eivät käytä purukumia.
Tutkimus vahvisti sen, että säännöllinen ja riittävä täysksylitolipurukumin käyttö ehkäisee merkitsevästi dentiinikariesta. Ksylitolin kariesta ehkäisevä vaikutus ilmeni karieksen määränä ja DMFS-indeksinä. Tulokset osoittavat, että polyolipurukumin säännöllinen käyttö vähentää karieksen määrää nuorilla koehenkilöillä ja että tyynyn muotoinen täysksylitolipurukumi antaa tehokkaamman suojan reikiintymistä vastaan kuin sorbitolin ja ksylitolin seoksella makeutetut purukumit.
Tutkimus osoitti myös, että kaikkein tehokkain kariesta ehkäisevä vaikutus saadaan silloin, kun ksylitolia käytetään säännöllisesti 3-5 kertaa päivässä. Säännöllisellä ksylitolipurukumin käytöllä todettiin myös olevan stabilisoiva vaikutus jo olemassa oleviin kariesvaurioihin.
Tutkimuksessa 40 kuukauden ajan yli 1000 lasta
Tutkittaessa purukumin käytön vaikutusta karieksen lisääntymiseen vertailtiin eri makeutusaineilla makeutettuja purukumeja sekä purukumin käyttökertojen vaikutusta. Tämä kaksoissokkotutkimus kesti 40 kuukautta. Koehenkilöt olivat tutkimuksen alussa 10-vuotiaita. Tutkimus suoritettiin Väli-Amerikassa, Belize Cityssä, jossa on esiintynyt paljon kariesta.
Purukumit olivat organoleptisesti samanlaisia ja sisälsivät pääasiassa saman määrän sokereita tai polyoleja, joko ksylitolia, sorbitolia, ksylitolin ja sorbitolin yhdistelmiä tai sakkaroosia. Purukumit olivat joko levyn tai tyynyn muotoisia, ja niitä pureskeltiin kouluvuoden aikana valvotusti viiden minuutin ajan, kolme tai viisi kertaa päivässä.
Tutkimuksessa oli mukana yhteensä 1 277 koehenkilöä, jotka muodostivat yhdeksän ryhmää. Yhdelle ryhmälle ei annettu lainkaan purukumia, neljälle ryhmälle annettiin levyn tai tyynyn muotoista ksylitolipurukumia valvotusti 3 tai 5 kertaa koulupäivän aikana, yhdelle ryhmälle annettiin sorbitolityynypurukumia 5 kertaa koulupäivän aikana, kahdelle ryhmälle annettiin jompaakumpaa ksylitoli/sorbitolipurukumityynyistä 5 kertaa koulupäivän aikana ja yhdelle ryhmälle annettiin sakkaroosipurukumia 5 kertaa koulupäivän aikana.
Tärkeimpänä muuttujana pidettiin kiistattomia pintakariesvaurioita, jotka voitiin havaita näkyvänä hammaskiilteen vähenemisenä sekä todennäköisenä vaurion laajenemisena dentiiniin niillä hampaanpinnoilla, jotka eivät olleet lähtötilanteessa reikiintyneitä tai jotka eivät olleet vielä puhjenneet. Tilastollista vertailua tehtiin siitä, minkälainen kariesriski oli kussakin tutkimusryhmässä; vertailukohteena oli ryhmä, joka ei käyttänyt lainkaan purukumia.
Täysksylitolipurukumi kaikkein tehokkainta
Karies väheni eniten ryhmässä, jolle annettiin täysksylitolilla makeutettua tyynypurukumia. Sorbitoli- ja ksylitoli/sorbitolipurukumit eivät olleet yhtä tehokkaita kuin täysksylitolipurukumi, mutta nekin vähensivät merkitsevästi karieksen määrää, kun tuloksia verrattiin ryhmiin, joille annettiin sakkaroosi- tai sorbitolipurukumia tai joille ei annettu lainkaan purukumia.
Tulokset ovat herättäneet keskustelua siitä, oliko tutkimuksessa mahdollisesti mukana epävarmuustekijöitä. Tulokset osoittivat kuitenkin selvästi ksylitolipurukumin ylivoimaisuuden. Tuloksiin ovat voineet vaikuttaa jonkin verran myös sekoittavat tekijät (kuten asenne, erot koululaisten sosioekonomisessa taustassa tms.) Täydellistä satunnaistettua tutkimusta ei olisi voitu suorittaa Belizen tutkimusoloissa.







