Bilar vuoden paras kampanja

29.03.2012

Alhgrens bilar, on voittanut vuoden parhaan kampanjan tittelin markkinointiviestinnän tuloksellisuutta mittaavassa Suomen mainosalan kilpailussa, AdProfitissa.

Ruotsinlaivoilta ja Ikean hyllyiltä tutut Bilar-vaahtokarkit nousivat alle puolessa vuodessa suurimmaksi ja aktiivisimmaksi makeisbrändiksi Facebookissa yli 30 000 jäsenellään. Bilareiden markkinaosuus nousi kampanjan myötä yli 3 %:iin. Mainonnan tunnettuus oli kampanjan lopussa koko väestössä 77 % ja muistaminen 50 %.
>
> Mainostajien liitto palkitsi bilar-kampanjan, sillä bilar oli käyttänyt rohkeasti mediamixiä, ja kampanjan laajuudesta ja moniulotteisuudesta huolimatta kokonaisuus pysyi hyvin kasassa. Ennen kaikkea bilar-kampanja ylitti sille asetetut tavoitteet ja tulokset moninkertaisesti.
>
> Mainostoimisto Familyn, kontaktointitoimisto Toisen ja viestintätoimisto Hill+Knowltonin suunnittelema bilarin konsepti oli anarkistinen, sillä niin reaalimaailmassa kuin virtuaalimaailmassa tapahtui tempauksia, jotka synnyttivät viraali-ilmiöitä. Kampanjoinnin keskipisteenä toimi nuorten suosima Facebook, ja kampanjoinnissa hyödynnettiin monipuolisesti muitakin sosiaalisen median kanavia. Bilar tavoitti miljoonia silmäpareja, sillä bilar pääsi muun muassa iltapäivälehtien verkkosivujen luetuimmaksi uutiseksi kerta toisensa jälkeen.
>
> "Voitto osoittaa, että bilarit ovat saaneet aikaan ennennäkemättömän ilmiön Suomessa. Bilareiden brändiin kuuluu vahva aktiivinen ja osallistava asenne, minkä toimme esille muun muassa erilaisilla tempauksilla, kuten karkkihyllyn tyhjennysiskuilla, "tiellä ajelevilla" bilar-karkkiautoilla, auton huputuksilla ja "kaatuneilla" karkkikuljetuksilla. Tempaukset ymmärrettiin mainonnaksi, mutta ihmiset suhtautuivat niihin kuin nerokkaaseen viihteeseen", Leafin markkinointipäällikkö Mia Nygård sanoo.
>
> Ahlgrens bilar on ollut shortlistattuna monissa markkinointiviestinnän kilpailuissa, kuten markkinointiviestinnän tehokkuutta mittaavassa Grand Effie 2011 -kilpailussa ja MTL:n Communications Awards -kilpailussa. Lisäksi bilar voitti MTV3:n Kuukauden parhaat sekunnit kesä-heinäkuussa 2011.
>
> Lisätietoja
> Mia Nygård
> markkinointipäällikkö, Leaf Suomi Oy
> puh. 050 5861603
> mia.nygard@leaf.fi
> www.leaf.fi

Tietoa tuotteista

Ainesosahaun avulla voit helposti hakea tuotteita, jotka sopivat ruokavalioosi.
Ainesosahaku »

Mitä mieltä sinä olet?

Leafin Makuringin jäsenenä saat tietoa Leafin tuotteista ja kampanjoista sekä pääset ehkä testaamaan uutuuksia.  llmoittaudu mukaan Makurinkiin »