Karkkisota jo käynnissä Etelä-Savossa
31.10.2011Terveyden ja hyvinvoinninlaitos THL haastaa kaikkia Suomen peruskouluja julistautumaan karkittomiksi tiistaina alkavalla kampanjallaan. Suurimassa osassa Etelä-Savon kouluja ei ole karkki- eikä virvoitusjuoma-automaatteja. Karkkeja ja virvoitusjuomia enemmän ongelmia aiheuttaa oppilaiden runsas energiajuomien käyttö. Savonlinnan kaupungin opetuspäällikkö Tuija Kauppinen kertoo, että Savonlinnassa välipalakeskustelu ei ole uusia asia. Kauppisen mukaan ruokapalvelu hoitaa pitkälti koulujen välipalatarjoilun ja tarjolla on silloin terveellistä ruokaa. Perheille maksullinen ruokapalvelun järjestämä välipalaruokailu on saanut hyvän vastaanoton niin Mikkelissä kuin Savonlinnassakin.







