Auran tehdas

Leafin Suomen tuotantolaitos sijaitsee keskellä idyllistä maalaismaisemaa Auran kunnassa, 30 kilometriä Turusta Tampereelle päin. Aurassa valmistetaan makeisia valuteknologiaa käyttäen. Auran tehdas on osa kansainvälisen Leaf Internationalin tuotanto-organisaatiota, johon kuuluu Auran lisäksi 11 muuta makeistehdasta eri puolilla Eurooppaa.

Leafin Sisu- ja Leijona-pastillit sekä makeispusseista Lauantai, Aakkoset ja TV Mix ovat tehtaan tunnetuimmat tuotemerkit. Karkkikadun irtomakeisista mm. Lätkäliiga ja Tuttifrutti valmistetaan Aurassa. Osa Auran tehtaan tuotannosta menee vientiin esimerkiksi muihin Pohjoismaihin, Baltiaan ja jopa Saudi-Arabiaan asti. Auran tehdas on toiminut vuodesta 1973 asti ja se työllistää runsaat 100 leafiläistä makeisosaajaa.

Laatu

Leafillä on tehty systemaattista laatutyötä jo yli kahdenkymmenen vuoden ajan. Merkittävä virstanpylväs saavutettiin tammikuussa 2005, kun Leafille myönnettiin huippuluokan BRC-tuoteturvallisuussertifikaatti. Leaf on ensimmäisiä suomalaisia elintarvikeyrityksiä, joka on saanut todistuksen siitä, että toiminta täyttää vaativan BRC-standardin saamisen edellytykset.

ISO 14001 -ympäristöstandardi

Myös ympäristöasiat on Leafillä liitetty osaksi laatujärjestelmää. Vuodesta 2002 lähtien Auran tehtaalla on ollut ISO 14001 -ympäristösertifikaatti. Sitoudumme ympäristöasioidemme jatkuvaan parantamiseen sekä ympäristön pilaantumisen ehkäisyyn.

LEAN-ohjelma

Leafin tehtailla toteutetaan Lean Managemet -ideologian mukaista jatkuvan parantamisen kulttuuria. Se on järjestelmällinen toimintatapa, jonka tavoitteena tuotannon tehokkuuden parantaminen kehittämällä tuotantoa, henkilöstöä ja koko liiketoimintaa. Auran tehtaalla LEAN-kulttuuria on toteutettu vuodesta 2008 alkaen.

 


Tietoa tuotteista

Ainesosahaun avulla voit helposti hakea tuotteita, jotka sopivat ruokavalioosi.
Ainesosahaku »

Mitä mieltä sinä olet?

Leafin Makuringin jäsenenä saat tietoa Leafin tuotteista ja kampanjoista sekä pääset ehkä testaamaan uutuuksia.  llmoittaudu mukaan Makurinkiin »

Ksylitolitietoa

Leaf on Suomen johtava ksylitoliosaaja ja ksylitolitiedon jakaja.

Ksylitolitietoa ja -materiaaleja ammattilaisille, xylitol.net» Pelejä ja tehtäviä lapsille, ksylitolikoulu.fi» Tutustu Jenkin sivuihin, Jenkki.fi» Tietoa Läkerol Dentsistä, dents.fi»