Ominaisuudet

Luonnollinen makeutusaine

 

Ksylitoli on luonnollinen makeuttaja, jonka raaka-ainetta esiintyy mm. koivussa, maississa ja pyökissä. Ksylitolia esiintyy pieniä määriä ilmeisesti lähes kaikissa kasveissa, erityisesti marjoissa ja hedelmissä. Ksylitolin löysivät saksalaiset ja ranskalaiset tiedemiehet jo 1890-luvulla, mutta sen hammasystävälliset vaikutukset todennettiin 1970-luvulla Turun yliopiston hammaslääketieteen laitoksen nk. Turun sokeritutkimuksissa.

Kemiallisesti ksylitoli on hiilihydraatti, joka kuuluu polyoleihin, sokerialkoholeihin. Ksylitoli valmistetaan teollisesti pääasiassa koivun kuituaineesta, ksylaanista. Tästä syystä ksylitolia kutsutaan myös koivusokeriksi. Kemiallisessa prosessissa ksylaani hajotetaan ksyloosiksi, joka muutetaan ksylitoliksi

Ksylitoli eroaa muista makeutusaineista

Ksylitoli on yksi sokeria korvaavista raaka-aineista, kuten sorbitoli ja maltitoli. Ksylitoli eroaa kuitenkin sorbitolista, maltitolista ja muista makeuttajista siinä, että kuuden hiiliatomin sijaan sen kemiallinen rakenne muodostuu viidestä hiiliatomista. Kariesta aiheuttavat bakteerit eivät tästä syystä pysty tehokkaasti käyttämään ksylitolia ravintonaan. Ksylitolin makeusaste on suunnilleen sama kuin tavallisen sokerin ja se maistuu makean lisäksi viileän raikkaalle.

Ksylitolilla on kyky ehkäistä hampaiden reikiintymistä aiheuttavan Streptococcus mutans -bakteerin kasvua ja tarttumista henkilöltä toiselle. Bakteerit eivät pysty tehokkaasti käyttämään ksylitolia energianlähteenään, jolloin hampaille haitallista happohyökkäystä ei synny. Lisäksi bakteereja sisältävän plakin määrä hampaan pinnalla vähenee ja siitä tulee helpommin harjattavaa.

 

Tarvitset ksylitolia 5 grammaa päivässä

Lataa ksylitolimäärätaulukko täältä>

Terve suu äidiltä lapselle

Tilaa Anna lapsellesi terve suu -esite täältä >

Ksylitolin suotuisat vaikutukset

Lataa hauska piirretty opetusvideo täältä >