Historia
1890-luku
Saksalaiset professori Emil Fischer ja hänen assistenttinsa Rudolf Stahel eristävät pyökistä uuden aineen ja nimeävät sen ksyliitiksi.
Ranskalaistutkija M.G. Bertrand eristää vehnän ja kauran oljista ksylitolia.
1900-luku
1902
Professori Fischerille myönnetään Nobelin palkinto kemian alalta.
1943
Ksylitolia löydetään ensimmäisen kerran luonnosta.
1962
Nisäkkään kudoksesta löydetään biokemiallinen ksylitolia sisältävä ketju. Löydös on tärkeä, sillä se osoittaa, että ksylitoli on fysiologinen, luonnollinen hiilihydraatti.
Ksylitolin käyttö parenteraalisesti (infuusiohoitona) aloitetaan. Tämä tarkoittaa sitä, että vakavasti sairaille potilaille voidaan antaa ksylitolia, jota ihmisen aineenvaihdunta pystyy käsittelemään suuria määriä.
1963
Yhdysvaltojen elintarvikehallitus The United States Food and Drug Administration hyväksyy ksylitolin käytettäväksi erikoisruokavalioissa. Useimmat muut maat seuraavat käytäntöä.
1970-luku
Ksylitolin hammaslääketieteellinen merkitys löydetään Turussa. Vuonna 1970 käynnistetään ensimmäinen tutkimus ksylitolin vaikutuksista hammasplakkiin.
1972
Turun sokeritutkimus aloitetaan.
Suomalaisten kemistien kehittämä ksylitolin teollinen valmistus aloitetaan Suomessa.
1975
Turun tutkimuksen lopulliset kliiniset havainnot julkaistaan.
Ensimmäiset kaupalliset ksylitolipurukumit tuodaan markkinoille lähes yhtaikaa Suomessa (Xylitol-Jenkki) ja Yhdysvalloissa.
1977
Suomalaisten kemistien kehittämä ksylitolin valmistuspatentti hyväksytään Yhdysvalloissa.
1980-luku
1982-1989
Ylivieskan ksylitolipurukumitutkimukset toteutetaan.
1983
Maailman terveysjärjestön WHO:n ja YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestön FAO:n yhteinen asiantuntijakomitea vahvistaa, että ksylitoli on turvallinen elintarvikkeiden makeutusaine.
1985
Leaf esittelee ksylitoliosaamistaan ja Xylitol-Jenkkiä ensimmäisen kerran suomalaisen hammaslääketieteen suurimmassa tapahtumassa, Hammaslääkäripäivillä.
1988
Suomen Hammaslääkäriliitto ryhtyy ensimmäisenä maailmassa antamaan ksylitolisuosituksia.
1989
Johtava ksylitolipurukumimerkki Xylitol-Jenkki kohoaa ensimmäistä kertaa Suomen myydyimmäksi makeistuotteeksi.
Ruotsin Hammaslääkäriliitto (Sveriges Tandläkarförbund) antaa suosituksen ksylitolin käytöstä.
1990-luku
1990
Maailman ensimmäinen ksylitolipastilli Xylitol Plus (nykyinen Läkerol Dents) tulee Suomen markkinoille.
Norjan Hammaslääkäriliitto (Den Norske Tannlegeforening) antaa suosituksen ksylitolin käytöstä.
1992
Englannin hammaslääkäriseura (The British Dental Health Foundation) antaa suosituksen ksylitolin käytöstä.
1993
Belizen laajan ja pitkäaikaisen kliinisen tutkimuksen tulokset julkaistaan. Laajamittaisen kenttätutkimuksen kesto on yli kolme vuotta. Tutkimus tuo uutta tietoa ksylitolipurukumin tehosta ja erilaisten purukumien vaikutuksista karieksen ehkäisyssä.
Belizen tutkimuksiin kehitetty, maailman ensimmäinen täysksylitolipurukumi, XyliFresh (nykyinen Jenkki Professional), tuli markkinoille.
Irlannin hammaslääkäriliitto (Irish Dental Association) antaa suosituksen ksylitolin käytöstä.
1994
Ksylitolituotteet vapautetaan makeisverosta joulukuussa Vatialan koulun oppilaiden kolmen vuoden työn tuloksena.
Leafin XyliFresh täysksylitolipurukumi saa ensimmäisenä tuotesuosituksen Suomen Hammaslääkäriliitolta.
XyliFresh purukumi tulee Ruotsin markkinoille.
1995
Leaf ja Saku Koivu solmivat yhteistyösopimuksen. Saku Koivu esiintyy Suomessa Leafin ksylitolipurukumin keulahahmona.
Viron hammaslääkärit (Eesti stomatoloogide selts soovitab) antavat suosituksen ksylitolin käytöstä.
1996
Saku Koivun ksylitolikoulu käynnistyy. Koulu on tarkoitettu peruskoulun kolmasluokkaisille, mutta sitä voidaan soveltaa myös päiväkoteihin. Saku Koivun ksylitolikoulu on alusta alkaen suosittu.
Suomen ensimmäiset C-vitamiinia sisältävät Xylitol Plus-pastillit tulevat markkinoille.
Hollannin hammaslääkärit antavat suosituksen ksylitolin käytöstä.
Ksylitolipurukumin käyttö ja "Fiksu tapa" yleistyvät myös päiväkodeissa.
1997
Oulun korvatulehdustutkimuksen tulokset julkaistaan British Medical Journal -julkaisussa. Tutkimuksen tulosten mukaan XyliFresh täysksylitolipurukumi ehkäisee merkittävästi lasten korvatulehduksia.
Professori Kauko K. Mäkinen saa Suomen Hammaslääkäriseuran Apollonia-palkinnon. Palkinto myönnetään tunnustuksena ansiokkaasta hammaslääketieteellisestä tutkimustyöstä. Yhtenä myöntämiskriteerinä on professori Mäkisen merkittävä panos ksylitolitutkijana.
1999
Maailman ensimmäisen ksylitolipastillin nimi muuttui Xylitol Plussasta Läkerol Plussaksi.
2000-luku
2000
Eestin pastillitutkimuksen tulokset julkaistaan. Läkerol Plus-pastillin todetaan olevan yhtä tehokas hammaskarieksen ehkäisyssä kuin täysksylitolipurukumikin.
Elintarvikkeiden tutkimussäätiön Professorineuvoston lausunnon mukaan XyliFresh-täysksylitolipurukumi on terveysvaikutteinen ksylitolituote.
2001
Läkerol Plus -pastillin nimi vaihtuu Läkerol Dentsiksi.
Elintarvikkeiden tutkimussäätiön Professorineuvoston lausunnon mukaan Läkerol Dents -ksylitolipastilli on terveysvaikutteinen ksylitolituote.
2003
Ensimmäisen kerran vietetään "Suomalaista Ksylitoliviikkoa". Päätetään, että helmikuun alussa, viikolla 6, vietettävästä Suomalaisesta Ksylitoliviikosta tulee vuosittainen perinne, jonka tarkoitus on muistuttaa suun terveydenhoidon tärkeydestä ja kannustaa itsehoitoon.
2005
Maailman ensimmäinen ksylitolipurukumi Xylitol-Jenkki täyttää 30 vuotta. Samaan aikaan tulee kuluneeksi 30 vuotta ensimmäisten ksylitolitutkimusten, ns. Turun suurten sokeritutkimusten, tulosten julkistamisesta.
Leaf ja Saku Koivu solmivat uuden yhteistyösopimuksen ja Saku esiintyy Suomessa Leafin ksylitolikummina. Uudistettu Saku Koivun Ksylitolikoulu julkaistaan yhteistyössä Suomen Lastentarhanopettajaliiton, Mannerheimin Lastensuojeluliiton ja Suun Terveydenhoidon Ammattiliiton kanssa.
Läkerol Dents ksylitolipastillille kehitetään annostelija ja se löytää tiensä kouluihin.
2006
Läkerol Dents -ksylitolipastilli ja sen annostelija = Läkerol Dents Koulupastilli saavutti Vuoden Tähtituote 2006 -kilpailussa "Kunniamaininnan".
XyliFresh-täysksylitolipurukumin nimi vaihtui. Uusi nimi on Jenkki Professional.
2009
Leafin tekemä terveysväiteanomus saa EU:n hyväksynnän ja ksylitoli saa ansaitsemansa aseman Euroopassa. Hyväksytyn väitteen sanamuoto on seuraava:
"Täysksylitolipurukumin on osoitettu vähentävän hammasplakkia. Hammasplakin korkea pitoisuus/määrä on riskitekijä karieksen kehityksessä lapsilla. Vaikutus saadaan, kun täysksylitolipurukumia käytetään 2 palaa 3-5 kertaa päivässä aterioiden jälkeen."
Päätös koskee kaikkia yksinomaan ksylitolilla makeutettuja purukumeja EU:n alueella.







